Viikonlopun lähestyessä Teppana ja Hilja-orava pohtivat yhdessä, mitä hauskaa he voisivat tehdä.
"Ollaan lumisotaa", Hilja ehdotti, mutta Teppana ei ollut lumisotatuulella.
"Minun tekisi mieli vauhtihurjastella.", Teppana sanoi ja nojasi poskeaan käteensä.
"No mennään sitten Tonttulanmäelle laskemaan pulkalla", Hilja innostui. Teppanan mielestä se oli hyvä ehdotus.
Tonttulanmäki oli monenlainen. Siinä oli kulmia, jotka olivat jyrkkiä kuin vuoren seinämä. Kylälle laskeva puoli taas oli loiva ja siitä sai pitkät vauhdit Pukinhuoneen aukiolle asti. Siltä puolelta tontut yleensä laskivat mäkeä, koska jyrkällä puolella oli liikaa puita. Onneksi tänään ei satanut lunta, sillä mäestä sai niin kovat vauhdit, että kovalla lumisateella hiutaleet tuntuivat aivan pieniltä kärpäslätkiltä, jotka huiskivat arkaa tontun naamaa.
Teppanan asetti pulkkansa lähtövalmiuteen. Hilja toi potkurinsa aivan Teppanan pulkan viereen.
"Oletko valmis, Teppana", Hilja huusi ja aloitti lähtölaskennan: "Yksi, kaksi, kolme; viimeinen alhaalla syö jouluna mämmiä!"
Molemmat työnsivät pulkkansa alas mäeltä. Vauhti oli ensin aika hidas, mutta kun Teppana työnteli käsillä lunta pulkan vierestä, vauhti kiihtyi. Tuuli tiuversi Teppanan korvissa, ja Hiljan häntä näytti hassulta, kun siihen kerääntyi lumihiukkasia. Äkkiä Teppanan pulkka pomppasi niin, että Teppana hyppäsi hieman ilmaan. "Voi ei, töyssyjä", hän huusi juuri, kun isompi nyppylä osui hänen tielleen. Niin lensi pulkka ja pulkan mukana lensi Teppana. Kun pulkka laskeutui, se alkoi heittelehtiä niin, että Teppana ei pysynyt kyydissä, vaan pulkka kippasi tontun mäkeen. Teppanan vauhti ei suinkaan pysähtynyt, vaan hän jatkoi mäenlaskua pyörien vinhasti.
Harmi vaan, että Teppanalla sattui olemaan päällään villanuttu, sillä Teppanan pyöriessä nuoskalumi alkoi kertyä Teppanan paitaan. Lunta kerääntyi ja kerääntyi niin paljon, että lopulta Teppana pyöri mäkeä eteenpäin lumipallon sisällä. Onneksi Pukinhuoneitten aukio alkoi jo lähestyä, sillä Teppanan silmissä pyöri.
"BRLGHBRLGHAAAAAAAAHIHHIHHIHHIHBRLHVOOOIIIEIIII", hän huusi.
Hilja ei nähnyt Teppanaa, sillä hän laski potkurillaan Teppanan edellä ja hän jarrutti juuri sopivasti ennen aukion suurta kuusta. Sen sijaan Teppana ei pystynyt pysäyttämään vauhtiaan vaan pyöri alas mäkeä kuin mustikka ja törmäsi isoon kuuseen rysähtäen. Hilja ja muut paikalle sattuneet kuljetustontut kauhistuivat ja riensivät auttamaan Teppanaa, joka talutettiin pois kuusen juurelta sekavana.
"Teppana! Oletko kunnossa", Hilja kysyi huolestuneena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti