tiistai 16. joulukuuta 2014

17.12. Viluinen kontio

Kun jouluun oli enää viikko, ilmestyi Teppanan ovelle märän ja viluisen oloinen karhu.

"Hui", sanoi Teppana, kun avasi oven.
"Hui itsellesi", vastasi karhu.
"Minulle taisi käydä vähän köpelösti. Olin rauhassa jo asettunut talviunille tuonne sinun takapihallesi, kun pesäni katto romahti niskaani. Voisinko kuivatellasisällä hetken?"

Teppana huomasi, että tämä karhu ei ollutkaan vaarallinen vaan apea ja suruissaan. Niinpä hän avasi oven varovasti ja karhu ahtautui sisään. Kun se istui Teppanan olohuoneessa, takan äärellä, se täytti melkein koko Teppanan tuvan. Karhun tassut olivat kaksi kertaa Teppanan pään kokoiset. Karhu tärisi ja ojensi käpälänsä kohti tulisijaa.
Kuva

Teppanan kävi sääliksi karhua ja hän haki sille liinavaatekaapista ison, pehmeän pyyhkeen, jolla hän kuivasi karhun selkää. Pikku hiljaa karhu alkoi virkistyä ja Teppana toi sille purkillisen karpalohilloa, jonka karhu pisteli poskeensa ja maiskutteli huuliaan. Kun karhun turkki oli kuiva, Teppana lähti hänen kanssaan katsomaan talvipesää.

Talvipesän katto oli romahtanut täysin sisään ja kummun tilalla oli sammaleessa vain kuoppa. Karhu katsoi surullisena pesäänsä.
"Missäs minä nyt nukun", se huokasi.
Teppana otti karhua tassusta ja johdatti sen takaisin tupaansa. Sitten hän otti esille tikkaat, joita pitkin pääsi kipuamaan ullakolle.

"Sinä voit nukkua tämän talven minun ullakollani. Se on sinulle ehkä vähän ahdas, mutta on se parempi kuin märkä ja kylmä talvipesä."

Karhu ilahtui niin paljon, että se kiersi kaksi jättimäistä käpäläänsä Teppanan ympärille ja rutisti oikein karhunhalauksen. Sitten se lyllersi ullakon tikkaat ylös niin, että Teppanan olohuoneen katto natisi, kun karhu asettui aloilleen. Teppana toi sille neljä peittoa ja peitti ullakon ikkunan paksulla säkillä. Sitten hän sanoi karhulle hyvää yötä ja sulki ullakon luukun. Sinne jäi karhu nukkumaan. Joinain talviöinä Teppana kuuli sen vaimean kuorsauksen, mutta muuten karhut ovat varmaankin melko hiljaista porukkaa.


1 kommentti:

  1. Hello, are you looking extra money? i recommend Clixsense. Free to sign up by clicking below link.

    http://www.clixsense.com/?8172285

    VastaaPoista