maanantai 15. joulukuuta 2014

16.12. Joulukynttilä

Tiistaina tonttu Teppana oli juuri lähtemässä Tonttulan yhteiseen joulukirkkoon. Joulukirkko järjestettiin jo hyvissä ajoin, koska kaikilla tontuilla oli jouluaattona niin kiire töissään, että ei kukaan silloin kirkkoon olisi kerennyt. Äkkiä Teppana liukastui rappusissa. Eilen oli ollut suojasää ja rappusille oli jäätynyt lunta, Teppanan jalka lipesi alta ja TUMPS TÖMPS PUMPS, tonttu heitti komean kuperkeikan keskelle pihatietään. Tonttuhatun kulkuset vaan kilisivät kun Teppana humpsahti täyden ympyrän.

Pyörähdyksensä jälkeen tonttu Teppana istui hölmistyneenä pihatiellä. Hän katseli yllättyneenä ympärilleen. Mutta mitäs tuolla hangessa pilkottikaan?

Teppanan käveli Ylätien alkuun pihansa poikki ja nosti hangesta kynttilän. Tämäpä merkillistä, mistä tänne kynttilä on joutunut, hän ajatteli. Kynttilä oli aika iso ja valkea. Se oli varmaan pudonnut joltakin. Se pitäisi viedä varmaan sisälle, Teppana ajatteli, mutta hänellä oli jo vähän kiire kirkolle, joten hän otti kynttilän mukaansa ja lähti tallustamaan kylälle päin.

Kirkolla oli jo paljon väkeä. Pienet, punapukuiset tontut tulveksivat kirkon ovilla. Värikkäiden ikkunoiden takana tuikki kynttilöitä ja kirkon sisältä kuului hiljaista urun soitton ulos asti.
"Täältä tämä kynttilä on varmaankin peräisin", Teppana sanoi hiljaa ääneen ja päätti näyttää sitä suntiotonttu Niiraselle. Teppana käveli sisälle ja nykäisi Niirasta hihasta.

"Ohhoh, täältähän tämä meidän karkuri löytyikin", sanoi Niiranen, otti Teppanan kynttilän kainaloonsa ja osoitti edessään olevaa kynttelikköä.
"Olin hakemassa näitä kynttilämestari Vahaselta ja liukastuin juuri sinun talosi kohdalla, Teppana. Olipa hyvä, että toit tämän tänne, koska ensi sunnuntaina on kolmas adventti ja minun olisi pitänyt hakea uusi kynttilä mestarilta asti. Kiitos", sanoi Niiranen ja nosti joulukynttilän paikalleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti