tiistai 9. joulukuuta 2014

10.12. Joulupulla

Leipomisesta innostuneena tonttu Teppana päätti leipoa joulupullia.
Hän mittasi kulhoon maitoa ja lämmitti sen. Sitten hän musersi joukkoon hiivaa, joka tuntui käsissä hassulta.
"Sinne meni", sanoi Teppana ja kurotti kaapista sokeria.
Sokerin kanssa Teppana laittoi maitoon suolaa ja rikkoi kananmunia. Räks, Räks, Räks.
Lopuksi Teppana lisäsi joukkoon jauhoja. Taikinakulho näytti ihan siltä, että sen keskeltä olisi kasvanut jauhovuori. Teppana tökkäsi sormellaan jauhovuoren huippua ja vuori romahti. Teppana työnsi kätensä taikinaan ja alkoi vaivata pullataikinaa molemmilla käsillä.

Kuva
Sepäs oli vasta sotkuista puuhaa! Pian Teppanan kädet alkoivat väsyä ja taikinaa tuntui painavalta. Silloin Teppana otti sultetun voin ja kaatoi sen takinaan. Takina alkoikin irrota kulhon reunoista ja siitä tuli nätti, pyöreä pallo kulhon pohjalle.

Tonttu Teppana kohotti taikinan, kaatoi sen pöydälle ja alkoi tehdä siitä pitkulaisia pötkylöitä. Tonttu Teppana pyöritteli ja pyöritteli pehmeää pullataikinaa pöydällä, kunnes pötkylät olivat aivan sileitä. Sitten hän rullasi pötkylän päät joulupulliksi ja laittoi rullien keskelle pienet kirsikat. Teppana voiteli pullat ja työnsi ne uuniin. Pian Teppanan tuvassa alkoikin leijailla pullantuoksu.
"Taidanpa kutsua Hilja-oravan tänään syömään tuoretta pullaa", tonttu ajatteli ja otti pellin uunista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti