Pyhäpäivänä onnistuttiin, epäonnistuttiin ja katsottiin hyviä elokuvia

Hyvää mennyttä pyhäinmiestenpäivää kaikille. Meillä kun ei tuota halloweenia pahemmin vietellä, niin on tapana ollut juhlia pyhäinmiestenpäivää ihan olan takaa. En ole mikään kulttuuriprotagonisti, mutta mielestäni halloween Suomessa on ontto juhla"pyhä" verrattuna perinteiseen pyhäinmiestenpäivään, vai oletteko toista mieltä? En ole tähän mennessä nähnyt sillä mitään muuta sisältöä kuin materian haalinta ja/tai ovelta ovella kiertäminen. 

Toivottavasti halloweenin juhlinta pysyy jatkossakin pienenä juhlana, sillä perinteitä ei voi siirtää vaikka näkisimme jatkuvasti sitä televisiossa tai muussa mediassa. Sitä paitsi, jos ihmiset eivät edes muista, milloin halloweenia vietetään, tai päivä menee sekaisin pyhäinpäivän kanssa (eli siis juhlitaan pyhäinpäivänä halloweenia), niin kyllähän se jo kielii siitä, että halloween on niin päälleliimattu tapa. Kyllä minä silti mieluumin käyn hautausmaalla sytyttelemässä kynttilöitä ja mietiskelen menneitä ihmisiä. Toisaalta kyllähän asian voi ajatella myös siltä kantilta, että pyhäinpäivää ei nykyään enää koeta yhtä merkityksellisenä juhlana, mikä on sinänsä minusta surullista. Julhin kyllä mielelläni esimerkiksi ystävänpäivää, mutta halloween ei tarjoa minulle käytännössä mitään sellaista sisältöä, joka olisi mielestäni tärkeää. Ei kurpitsalyhdyissä mitään vikaa ole, mutta itse en välttämättä antaisi ovelle koputtavalle kersalle karkkia, vaikka kuinka kepposella uhattasiin.

No, mutta joka tapauksessa meillä on ollut aina tapana viettää pyhäinpäivää siten, että kutsumme joukon vahvavatsaisia kavereita kokoon ja katsomme kauhuelokuvia (tai joskus jotain muita elokuvia), jonka jälkeen käymme Joensuun päähautausmaalla sytyttämässä kynttilät.

 

Päivä alkoi  aiemmassa postauksessa olevan ruisrinkulan päällystyksellä. Olin jo tehnyt pohjan edellispäivänä kostumaan ja kakun kokoaminen oli nopea askar. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, olisin ehkä seuraavana päivänä syötävään kakkuun tehnyt mieluumin yhden tai kaksi vaalean leivän kerrosta, sillä kakku oli hieman rouheaa vielä tuolloin. Nyt sunnuntaina, kun söimme rääppeitä, niin kakku oli huomattavasti parantunut niin koostumuksensa kuin makunsa puolesta. Meinasin jo lauantaina kirota tuon kakun epäonnistumista, mutta sunnuntaina koostumus tyydytti niin paljon, että kirot jäivät puolitiehen.

Muualle haudattujen muistomerkki

Suklaakakun kanssa kävi vähän köpelösti. Kakkutaikina ja maku olivat aivan kohdillaan ja levonta onnistui aivan mainiosti, mutta kakkua leikattaessa huomasin, että kakku oli täysin raaka sisältä. En käsitä, minkälaisessa vuoassa kakku olisi tarkoitus paistaa, mutta ensinnäkin kakku ei lössähtänyt keskeltä ollenkaan, niin kuin tarkoitus oli. Toisekseen, vaikka kakku oli pinnan keskustastakin niin kiinteä, ettei se löllynyt, kun pohjan nosti pois uunista, niin silti keskustan sisäosa jäi niin raa'aksi, että se muistutti lähinnä juoksevaa suklaakastiketta. Hyvää se silti oli, ja koko hoito hävisi lautaselta alle aikayksikön, mutta tiedättehän sen tunteen, kun olette niin kovasti odottaneet lopputulosta ja sitten kaikki ei menekään ihan putkeen...

Lopputulos ei ainakaan näyttänyt kovin raa'alta.

ELI korjauksena tuohon kakkuohjeeseen:

PAISTOAJAN ON OLTAVA PIDEMPI KUIN OHJEESSA, varsinkin jos paistatte kakun normaalissa irtopohjavuoassa. Ohjeen maku oli kuitenkin erinomainen, muistutti Fazerinaa. Koekaniinit totesivat: "Olen syönyt tänä vuonna kahta loistavaa kakkua ja tämä oli niistä toinen", "Hyvää kakkua",

Paras leivonnan vaihe!

Takina on helppo: Yhdistetään keltuaisvaahtoon sula suklaa ja voi, sekä lopuksi marenki ja muut makuaineet. Suosittelen paistolämpötilaksi ehkä 200:a astetta ja ajaksi 45-50 min.

BTW: Putkeen menemisestä puheenollen, aina kannattaisi muistaa äidin neuvot. Meni lauantaina varmaan kaksi kiloa hilloa kompostiin, koska ne toimivat sujuvasti petrimaljoina homeviljelmälle. Arvatkaa, tiskasinko tai desinfioinko purkit ennen hillon purkitusta...?