Olen löytänyt uuden rakkauden. Sen nimi on Bo Carpelan, jonka runoja olen aina syvästi vihannut. En vain nähtävästi ole lukenut niitä oikeita runoja, sillä nyt... ah. Suosittelen Taivas avoin sinussa- kokoelmaa juuri tähän vuoden vaihteeseen, kun ensilumi sataa ja marraskuun pimeys on vielä hyvässä muistissa.
Carpelanin tuotannon avainsanat ovat muisto, uni, raja, tila, valo, varjo, pimeys ja lähteminen.
 | ||
| Kuva |
Varjoni
En minä varjoani
koskaan ajattele
se vain on
seurailee minua auringossa
tai lamppujen loistaessa
ei koskaan kiirehdi edelleni
tapaamaan minua ovella,
sanomaan:
missä sinä minusta irti päästäisit
ainainen seuralaiseni?
Mitähän siihen sanoisin?
Sinä päivänä jona minulla enää
ei ole varjoa
on liian myöhäistä vastata.
Taivaan maalari 1990
Maisema alussa
 | ||
| Kuva |
Ennen kuin maailma syntyi, tie kulki Blomqvistin ladon ohi, mutta valtavan pamauksen jälkeen kiersi metsän kautta. Metsän ja metsän: ei siellä paljon puita ollut, oikeastaan vain yksi mainittava, jonka kasvot olivat kuin taivaankappale. Niin paljon oli selvitettävää! Vieläkään ei soutuveneessä istuva lapsi usko mihinkään ratkaisevaan muutokseen. Ehkä siihen, että siitä, mitä ei ennen näkynyt, tuli vähän näkyvämpi. Ei paljon.
Kleen taulun nimi 1999
 |
| Kuva |
Varjoja
kylmiä
lintumaisia
Vaelteluja
ja maailma avartunut
tylsiä sunnuntaipäiviä
keväällä, syksyllä
tuulisia ja tyhjiä
Repaleissaan
arka kurki
grus grus
otsa veressä
Alkaa laulunsa
kun puut
ovat keränneet kylliksi pimeyttä
Maisema joka vaeltaa pois
tuuleen ojossa ja aatoksissaan
Rakensi valokehykset
pimeydelle
Ihan lähellä lauhaa valoa
mykkä pimeys
Silmänräpäyksen tuhat vuodenaikaa 2001
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti