torstai 15. marraskuuta 2012

Helppoja ideoita joulustamiseen


Kiertelin katselemassa, mitä äitini oli laitellut tänä vuonna, jo tässä vaiheessa vuotta. Niin kai se sanontakin menee, että äitinsä tyttö, kaipa olemme molemmat tällaisia näpertäjiä.

Piikkilanka on hirmu haitallinen juttu luonnossa, mutta erittäin nätti ja helppo kierrättää.
Samoin sammalesta saa helposti ulos kestäviä asetelmia ja niiden pohjia.


Sori, en vaan saa näitä kuvia kääntymään.  Jos joku osaa, niin voisitko neuvoa minullekin?


  
Sattuuko käytössäsi olemaan vanhoja kalusteita? Maalaa ne huolettomasti esimerkiksi vaniljanvalkoisella ja käsittele lopuksi hiomapaperilla. Avot, valmis kukkateline. 

Koreihin ja punasavisiin ruukkuihin kerätyt puolukan- ja mustikan varvut ovat ulkona säilyviä kimppuja, joihin saa viriteltyä myös valoja.

Tämä on mielestäni hyvä idea. Vanhalle viinitelineelle saa hyötykäyttöä, kun siihen laittaa kynttilät ojoon.

Lyö seinälle naula ja ripusta siihen avainnäyttely tai aitasta löytyneet vanhat perintötyökalut.
Niputa kauraa pieniksi kimpuiksi ja sido kimput samansuuntaisesti kranssipohjaan. Koristele pikkulinnuilla, omenilla tai muilla vastaavilla. Parhaat kranssit syntyvät yksinkertaisista ideoista. Myös puolikkaita, seinään päin auki olevia kranssipohjia löytyy valmiina, vaikka niiden tekeminen esimerkiksi paksusta rautalangasta ja niinestä ei ole vaikeaa. Kävyt kahden puolikkaan välissä ovat ideana kauniin, mutta pelkistetyn kranssin aineksia.

 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti