tiistai 6. marraskuuta 2012

Kranssit, astmaatikon kuusi ja valosarjat

Eilen, eteiseen muutoksia tehdessäni ja miettiessäni pohdin samalla ongelmia, joita kuvailen tässä päivityksessä.

Ongelma a) Eteisemme on käytävä, joka on suorakaiteen muotoinen. Eteisestä kuljetaan wc-kylpyhuoneeseen, joten se on aika hankalan muotoinen millekään isommalle laitokselle, sillä takin liepeet hoitelevat vaasit kumoon melko tehokkaasti.

Ratkaisu:
Kranssit vaan ojoon, seinälle tavaraa. Seinälle voi ripustaa roikkumaan esimerkiksi riippukeinun tavoin kankaan, jonka sisällä kulkee valosarja tähän tyyliin: http://wfbooth.com/images/drapes1.jpg (kts. yläreuna). Yritä nostaa huomio lattialta seinille, sillä varsinkin vuokra-asunnoissa eteisen lattia on aika kulunut. Jos käytössäsi on rahaa, aseta eteiseen spottivalo, joka korostaa seiniä. Käytävällä toki voi olla tavaraa, mutta tärkeää on, ettei se peitä kulkureittejä ahtaassakaan tilassa. Helppo nyrkkisääntö: jos kama on tiellä, heivaa se jonnekin muualle. En oikein hirveästi arvosta noita palapeilejä, mutta niitä ei voi poiskaan ottaa, koska vuokra-asunto.
Siirsin tuon pienen kampauspöydän makuuhuoneesta eteiseen ja hankkiudun siitä joulun jälkeen eroon. Sangen nätti, mutta epäkäytännöllinen huonekalu. Jos joku sen haluaa, niin hihkaiskoon minulle. Laitoin nuo kortit ja muut hässäkät tuollaiseksi suikaleeksi ja olin ihan positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon se pidentää tuota tilaa, ihan kuin seinää olisi enemmän. Mietin joulusisustukseen jotain vanhasta laudasta laiteltuja juttuja. En ole ihan tyytyväinen tähän asetelmaan, mutta pysyköön siinä nyt toistaiseksi.


 Valoa maailmaan

Sitten ongelma b) valosarja on liian kylmän värinen valon kannalta. Ei hätää.

Valosarjasta (nimenomaan sisäkäyttöön suunnatusta valosarjasta) saa erittäin helposti toisen värisen kuin mitä se on. Itse asiassa voimakkaasti ja kirkkaasti valaisevasta lampusta saa hienompia juttuja aikaan kuin himmeävaloisesta.


Ratkaisuesimerkkejä:

  • Kääri valosarjan valopäät kankaaseen. Esimerkiksi läpinäkyvä, ohut harsomainen kangas (pellava, sifonki jne.) taittaa valon toisen väriseksi ja himmentää sitä. Pötkylän voi kääräistä kranssiksi, laittaa sen kulkemaan esimerkiksi hyllynreunalla tai sillä voi täyttää ison maljakon, vaasin, lasiastian. Tällainen kangasmytty on myös hyvä asetelman pohja.
  • Osta lasipytty ja halajamasi väristä maalia. Ohenna väriä hieman, että se on juoksevaa ja maalaa pytty sisältä. Pistä valosarja sisään.
  • Osta lasipytty ja täytä se esimerkiksi pihlajanmarjoilla, kuusen havuilla, viljalla, kävyillä. Pujota valosarja sisään.
  • Oma ratkaisuni oli tällä kertaa kaksipuoleinen teippi ja mummon vanha pitsiliina. Teipit vaan ympyrän muotoon liinan taakse ja lätki valosarja sinne kiinni. Tämän "teoksen" voit ripustaa seinälle tai käyttää liinana. Ainoa haittapuoli on, että liinaan jää muhkuroita. Vielä hienompaa olisi, jos olisi joku vanha pitsinen kaitaliina, ja siihen saisi monet valosarjat kiinni! Siinäpä vasta olisi valotaideteos, kuvitelkaa kuvassa näkyviä neliöitä viisi tai kuusi vierekkäin seinällä. Eipä paljon eteiseen enää muuta joulukoristetta tarvitsisi.
! Kokeile rohkeasti, mutta kun käsittelet valosarjoja, muista aina, että niiden peittämiseen liittyy paloturvallisuusriski. Älä siis koskaan peitä valosarjoja herkillä materiaaleilla, jotka kuumenevat nopeasti, erityisesti öljypohjaiset kankaat ovat herkkiä sulamaan ja syttymään tuleen. Muista, että led-lamput ja vanhempaa mallia olevat hehkulamput kuumenevat eri tavoin, eikä varsinkaan vanhempia hehkulangallisia lamppuja saa jättää palamaan vartioimatta, jos ne ovat peitettyjä.!

 Oi kuusipuu!

Ongelma c) Meille ei mahdu kuusta sisälle, mutta haluaisimme silti kuusen.

Ratkaisun esittelee teille tässä viereisessä kuvassa Martti, minikuusi. Tietysti yksi vaihtoehto on hankkia muovinen joulukuusi. Niitä saa monessa eri koossa, samoin kuin noita minikuusia. Kysy kukkakaupasta, voisivatko he toimittaa jouluksi pieniä kuusia.

Löysin myös netistä aivan loistavan idean, jonka tekijälle annan sydämenmuotoiset kiitokset, sillä se ratkaisi kokonaan meidän kuusiongelmamme. Kuva siitä on tässä:
Ja linkki keskusteluun on tässä:
http://puutarha.net/indexfr.aspx?s=/keskustelu/keskustelu.asp?id=11904&temp=&index=150&vnro=&alaala=&frames=

Käytännössä ohje on hyvin simppeli:
"Runkona sisällä on oasis-sieni kuusen muotoon leikattuna.
Siihen on varpujen päät työnnetty.
Puun runkona on paksu pajukeppi.
Ruukussa on painavaa soraa, että se pysyy pystyssä tuulellakin kun tämän kuusen on tarkoitus koristaa kuistin pöytää."
Tekemiseen liittyvät ongelmat ovat lähinnä se, kuinka löydän joulukuussa kaiken lumen alta tarpeeksi varpuja tämän kokoamiseen. Jos otan varvut nyt jo talteen ja niputan, ovatko ne joulukuussa niin hauraita, että ulkovarastossa säilytetyt niput murenevat kootessa?
Lisäksi en ole yhtään varma tuosta ohjeesta, mutta se toimii ainakin teoriassa.

JES! Meillä on kuusi, joka ei ärsytä astmaatikkoa! Ei tarvitse ostaa muovikuusta.

 

Kranssien pauloissa

Ongelma d) En osaa tehdä kranssia.

Ratkaisu: Vielä ehdit käydä ohuiden lumien aikaan istutetusta kaupunkimetsästä leikkelemässä haarattomia, oksattomia taimia. Koita bongata pajua tai pihlajaa, ne ovat notkeimpia nuorena. Leikkaa nippu pitkiä varpuja.

Toimi kranssia kootessasi esimerkiksi näin:

Maailman helpon kranssipohja

Enkelin siivet Sarustiikasta.
  • Aloita kranssin tekeminen yhdestä varvusta. Pidä nuolen kohdasta koko ajan kiinni.
  • Taivuta seuraava varpu ensimmäisen ympäri kakkoskuvan osoittamalla tavalla. Pyri siihen, että kaksi ensimmäistä varpua ovat nuorta puuta, eivätkä katkeile. Hyvä olisi, että ne ovat jopa vähän liian pitkiä, päitä voi leikata.
  • Kieputa vielä kolmas varpu ensimmäisen varvun ympärille. Pujota sitten ensimmäisen varvun päät toisen ja kolmannen varvun lomaan, niin että kranssi pysyy koossa.
  • Jatka varpujen kieputtelua, kunnes kranssi on tarpeeksi paksu. Työnnä varpuja välillä myös kranssin lävitse ja jatka sitten kieputtelua.
  • Voit halutessasi käyttää rautalankaa apuna, varsinkin jos tiedät, että kranssin päälle on tarkoitus tulla jotain.
  • Älä huoli, jos sieltä täältä jää törröttämään jotain. Se ei haittaa.

Jouluvalmisteluissa ei ole kyse siitä, osaako tehdä kaiken oikein, vaan tekemisestä nauttimisesta.

Maailman helpoin kuusikranssi ja sen sovellus

Jos et jaksa ruveta väkertämään kranssipohjia, osta ne valmiina.

Tämän kranssin tekemiseen menee noin viisitoista minuuttia.
  • Työntele pätkittyjä kuusen havuja (niin, että kaikki osoittavat joko myötä- tai vastapäivää) valmiskranssiin niin, että ne pysyvät siellä. Jos kranssipohja on löyhä tai kranssi on menossa ulos, käytä rautalankaa sitomaan kranssiin työnnetyt oksanpäät, jotta ne eivät tipu.
  • Kieputa nauhaa kranssin ympärille siten, että silität samalla oksia havujen suuntaan. Sido nauha kranssin taakse kiinni.
  • Voit koristella haluamallasi tavalla tai jättää sellaiseksi.
  • Jos haluat symmetrisen muodon, saksi ylimääräiset sivusta pursuvat päät pois.
  • Neulaset läpäisevät helposti nauhan. Vetäise nauhaa varovasti vähän havujen suuntaan, niin neulaset vetäytyvät nauhasta. Nosta nauhaa ja aseta se takasin havujen päälle siten, että silität sormella neulasia lyttyyn. Näin neulaset jäävät nauhan alle.
Maavartisista kasveista saa samalla tavalla solmimalla helpon kranssin. Esimerkiksi variksenmarja tai kuvassa oleva variksenmarjaa muistuttava (en kuollaksenikaan muista nimeä! Tiedän sen kyllä, mutta koulun kasvintunnistuksesta on niin paljon aikaa, etten saa sitä palautettua muistista).


  • Nosta kasvi maasta juurineen ja siisti siitä juuret pois. 
  • Työnnä pää kranssiin ja kieputa vartta kranssin ympäri. 
  • Toista niin monella maavarrella kuin löydät tai kunnes kranssi on tuuhea. Ei haittaa, vaikka kranssipohjaa näkyy läpi.
  • Jos haluat, voit sitoa koko kranssin ympäri rautalankaa, jotta varret pysyvät halutuissa paikoissa. Kääntele ja yhdistä sitoen varsia niin, että ne näyttävät hyviltä.
  • Koristele halajamallasi tavalla.
Tällä tavoin kranssiin ei tarvitse alkaa sitomaan esimerkiksi erillisiä nippuja, joita kiinnitetään rautalangalla kiinni. Siinä menee aikaa ja ainakin minulla on niin lyhyt pinna, että ajan lisäksi menisi myös hermot. Tuleehan kranssista vähän omatehdyn näköinen, mutta minusta nämä kranssit ovat jotenkin hellyyttävempiä kuin esimerkiksi tämä: http://www.taitomaa.fi/uploads/10525/big/1_image.jpg

Ei, hylly ei ole vinossa, vaan se ON vino. Kranssit eivät ole oikein linjassa, mutta minkäs voit, kun naulata ei saa, niin piti käyttää vanhoja reikiä. Eipä tuo nyt kamalasti haittaa.
http://puutarha.net/keskustelu/aihekuva.asp?id=645449
Kuva

Tällaisten kranssien tekemistä tahtoisin koittaa:

http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/koti/sisustus/sisustamisen_salat/826849.jpg
Kuvan alkuperäisestä osoitteesta löydät myös tämän kranssin teko- ohjeet.


Taas uusia asetelmia

Huomaatte varmaan, kuinka kierrätän näitä asetelmamateriaaleja. Vaihdan niitä joskus, mutta mitäpä sitä turhia ideoita kuluttamaan. Samat romut eri kuppiin vaan, kun kynttilät palavat loppuun ja ne joutuu vaihtamaan. tällä kertaa napsin muutaman orapihlajapuun oksan ja pätkin ne paloiksi.








 
Loppuun vielä jouluräiskäys niiltä, jotka oikeasti jaksavat nähdä vaivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti