Gradutuskaa

Eilinen ilta vierähti neuloessa. Ystävä tuli käymään ja sitten neulottiin yhdessä perjantain kunniaksi syöden karkkia ja juoden vähän olutta, laulellen joululauluja ja nauraen. Teki tosi hyvää varsinkin, kun olin istunut taas kirjastossa 9 tuntia. Sukka valmistuu (ihka ensimmäisiksi sukiksi) hyvää vauhtia, eikä virheitäkään ole sattunut. Tullee mahtisukat of doom. Itse neulon noin 300 silmukkaa sisältävää torkkupeitettä helmineuleella. Luulen, etten saa sitä vielä täksi jouluksi valmiiksi, ellen ota sitä mukaan junaan, kun menen Helsinkiin. Noh, joko otan junaan tuon neuleen tai sitten teen pyyhkeeseen tällaisen:

Kuva

Pitää ottaa myöhemminkin asiakseen järjestää askartelutalkoot, olen ainakin menossa yksiin sellaisiin, mutta haluaisin järjestää kavereillekin kortti tms. joku hyvä ja helppo idea, jonka ohella on kiva jutella ja viettää aikaa.

Neulominen on pro, mutta voisimme esimerkiksi taitella paperista joululahjavasuja.

Olen muuten miettinyt, että muovihelmistä saisi silitysraudalla kivoja joulukoristeita. Esimerkiksi tällainen saattaisi olla aikuisellekin sopiva haaste. Pitänee hankkia muovihelmiä ja sellainen piikkialusta.

Kuva

Doesn't really feel like Christmas   at all...

Olen lähdössä viikonlopuksi kotikonnuille taas, sillä minulla on töitä iltavuorossa molempina päivinä.

Mieli kuitenkin askartelee vielä sen kanssa, ehdinkö
a) lukea seuraavaan tenttiin
b) tehdä tutkimussuunnitelman valmiiksi ennen Kööpenhaminaan lähtöä
c) saada englannin kurssin jutut tehtyä, että saisin kandidaatintutkinnon ulos ennen joulua. Jos se jostain jää kiinni, niin englannista. Miksen tajunnut käydä noita kursseja kakkosvuonna?!

Noh, ei kai se nyt ole niin justiinsa. Kandiksi voisin valmistua myös keväällä, mutta kaipa se on sama yrittää puristaa jouluun, niin olisin tavoiteaikataulussa. Nämä ovat opiskelijan näkökulmasta jotain aivan hirveää nämä viiden vuoden valmistumisaikataulut. Kun kyse on esimerkiksi niinkin laajoista opinnoista, joihin kuuluu kahden pääaineen opinnot tai laajennetut perusopinnot kolmanteen opiskeluvuoteen mennessä, johon tulee päälle vielä yhden sivuaineen opinnot, opintopistemäärä kohoaa kolmessa vuodessa tällaiseksi: 25+25+35+25+45. Lisäksi olen opiskellut vielä yhden sivuaineen opinnot kolmeen vuoteen, eli tuohon lisättäisiin vielä 25 opintopistettä ja vakituinen töissäkäynti. Kaikkein pahinta on, että edes jonkinasteiseen pätevyyteen ammatissa vaadittaisiin vielä 50 op ylimääräistä maisterinohjelman lisäksi. Joten ei tuota kyllä velhokaan saa viiteen vuoteen ängettyä. Kuvitelkaahan itse, että tekisitte tuon kolmessa vuodessa, toiset 170 opintopistettä kahdessa vuodessa ja olisitte kaikki lomat töissä. Niin, siltä se opiskelijastakin tuntuu, kun istuu päivän 12. tuntia kirjastossa.

Ilouutisia opintomylläkän keskellä

Sain gradumateriaalit skannattua viimeinkin ja hipsin niiden kanssa SKS:n, eli suomalaisen kirjallisuuden seuran Joensuun arkistoon.

Ei mitään niin huonoa, ettei siinä olisi jotain hyvääkin.

Joensuusta otettiin yhteyttä Helsingin isoon nauhoitearkistoon. 

Tutkin siis ennen tutkimatonta kansankirjoittajaa, joka on itseoppinut pöytälaatikkokirjoittaja.

Tutkimukseni aihe on harrastelijakirjoittajan 1930-1975 kirjoitetuista teksteistä välittyvä mentaliteetti, maailmankuva sekä aineistosta välittyvä sosiaalinen ja paikallinen toimintaympäristön kuvaus.

Kaikkein jännittävintä aineistossa on kuitenkin se, että kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt tästä kirjoittajasta tutkimusta, ja häneltä on säilynyt vain noin viisi vihkoa tekstiä koko elämän pituisesta kirjallisesta työstä. Joten, aikamoista salapoliisin työtä tämä: olen viime päivinä haalinut kokoon kaikkea mahdollista materiaalia. Lopulta sain Helsingistä yhteydenoton ja olen menossa nauhoitearkistoon kuuntelemaan neljää nauhaa todennäköisesti 27.11. eli ihan kohta. Odottelen vastausta vielä YLE:n nauhoitearkistosta, josko saisin sieltäkin yhden haastattelun.  Aivan hullun mielenkiintoinen aihe ja tärkeää tutkimusta.

Aion Helsingissä käydä katsomassa Ateneumin uuden näyttelyn 52 sielua sen ajan ohella, jonka vietän nauhoitearkistossa kuuntelemassa.

Ateneumin taidemuseossa avautuva 52 sielua -näyttely esittelee vuosien 1880 ja 1910 välillä maalattuja runollisia, mystisiä ja aistivoimaisia tulkintoja luonnosta. Esiteltävien 52 taiteilijan joukossa on mukana maailmantaiteen suuria mestareita kuten Vincent van Gogh, Claude Monet, Paul Gauguin, James McNeill Whistler, Piet Mondrian, Edvard Munch, Paul Signac ja Wassily Kandinsky. Heidän rinnallaan esitellään myös kansainvälisesti vähemmän tunnettuja taiteilijoita kuten Eugène Carrière, James Ensor ja Georges Lacombe. Suomalaisista taiteilijoista näyttelyssä ovat mukana Väinö Blomstedt, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg ja Ellen Thesleff.

Symbolismi ei ollut yhtenäinen tyylisuunta, vaan pikemminkin asenne ja näkemys. Se oli osaksi teollistumisen ja materialismin vastareaktio, joka sai taiteilijat kohdistamaan katseensa arkisen todellisuuden sijasta sisäisiin maailmoihin ja kuvaamaan unia, näkyjä ja sielunmaisemia. Symbolistitaiteilijat olivat kiinnostuneita vanhoista mytologioista, mutta kuvasivat myös löytämiään ja kuvittelemiaan maanpäällisiä paratiiseja. Monet heistä pakenivat modernin maailman materialismia antiikin myyttiseen Arkadiaan, jossa vallitsi rauha ja sopusointu ympäröivän luonnon kanssa. (Lähde: http://www.ateneum.fi/fi/52-sielua)

Tätä odotellessa. Jos sitä pääsisi Helsingissä vaikka teatteriinkin.