keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukalentereja


Ensiksi, tahdon kiittää kaikkia blogini lukijoita. Tämä sivusto on ollut pystyssä nyt tarkalleen kuukauden ja viisi päivää, ja sivun näyttöjä oli tänä aamuna miltei 1380 kappaletta.

Kiitos. On mukava, että tästä on jollekin muullekin iloa kuin itselleni.

Noniin, nyt itse asiaan. Joulukuu on alkanut ja mennyt menojaan vähän varkain. Tuo Göteborgin ja Tukholman reissu sekoitti pasmoja mukavasti, mutta kun tulin takaisin Bloggeriin, niin huomasin, että minulta oli jäänyt julkaisematta joulukalentereihin liittyvä päivitys. Julkaisen sen nyt, vaikka todennäköisesti kaikilla on jo olemassa jonkinlainen joulukalenteri. Itselläni on Fazerin suklaaluukkukalenteri, ja aion tehdä vielä vastaavanlaisen adventtikynttelikön:

Kuva

Meinasin (taas kerran) käydä kaivelemassa vähän sammalta lumen alta ja laittaa sitä suippoon astiaan. Siihen aion tökkiä reteästi kynttilöitä ja iskeä peltiset numerot noiden kynttilöiden kylkiin. Laitan kuvat tännekin, kun ehdin. Tiimarissa on kaikki kynttilät -20 % vielä vähän aikaa.

Tanskassa ja Ruotsissa vastaan juoksi tällaisia kynttiläasetelmia:




Yllä mainitut peltinumerot


Asetelmaan voi helposti käyttää myös vanhaa leivinvuokaa.

 Joulukalenteri-ideoita ensi vuotta varten

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhst2-2n6dyeJsfIYd2ZyNtVVF0pChaG2sSK-5XowLJ_Rjk9M93kSxKRZbpLtG36UKcyJgZ3wDoXnUeTH6Eib2knn5IWKwdmyl9sAl2eEe6u1mvNzJ05l_iglKezGxNhNSXawkN0lRzbEg/s320/joulukalenteri1.jpg
http://paapii-blogi.blogspot.fi/2009/11/joulukalenteri_17.html
Osoitteesta löytyy roikkuvan joulukalenterin malli. Fiksu idea hyötykäyttää henkareita ja joulukalenteri menee pieneen tilaan.


http://www.divaaniblogit.fi/blogit/kotilo/2011/11/30/viime-hetken-tee-se-itse-joulukalenteri/Söpö, mutta tilaa vaativa joulukalenteri

 
http://blog.heylook.fi/2011/11/diy-christmas-calendars.html
Viskin ystävälle hieman toisenlainen joulukalenteri   http://blog.urbanoutfitters.com/blog/whiskey_advent_calendar
http://too-much-time.com/wp-content/uploads/2012/11/Advent-Calendar-ideas-at-Too-Much-Time-On-My-Hands-2.jpgLopuksi vielä linkki, josta löydät suurin piirtein kaikki joulukalenteri-ideat, joita maailmassa on. Erityisen kiva oli tuo kranssimuotoinen joulukalenteri: 
http://too-much-time.com/2012/11/main-ingredient-monday-advent-calendars.html

Teen tänään vielä toisen päivityksen, jossa höpisen vähän enemmän kaikesta taivaan ja maan päällä. Käsityöpläjäyksen seurauksena huomasin äsken, että minulla on jouluvalmistelut lähes kokonaan aloittamatta. Voisin huomenna melkein ommella jouluverhot ja askarrella hieman joulukoristeita seinille, kun on itsenäisyyspäivä. Olemme menossa ystävän luo katselemaan uudempaa Tuntematonta päivällä, jonka jälkeen osa lähtee ylioppilaitten kulkueeseen. Itse sain ulkonaoleskelusta tarpeeksi reissulla, joten harkitsen kahdesti sään mukaan, olenko menossa kulkueeseen. Kyllä siellä pärjäisi, jos laittaisi hyvin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti