tiistai 2. joulukuuta 2014

3.12. Suurin lumienkeli

Lunta oli jo satanut kolme päivää, ja pian puiden latvat olivat muuttuneet ihan valkoisiksi. Tonttulan kylän värivalot tuikkivat Teppanan ikkunaan, kun Teppana veti takkia päälleen. Hän oli päättänyt lähteä katsomaan suurta kuusta, joka pystytetään joka vuosi joulukuun ensimmäisenä keskiviikkona Pukinhuoneitten edessä olevalle isolle aukiolle. Viime vuonna kuusi oli niin leveä, että sen alimmat oksat litistyivät Joulupukin työhuoneen ikkunoita vasten ja Pukki lähetti Suurmestarin leikkaamaan kuusta, jotta oksat eivät särkisi alaikkunoita. Siinä olikin vasta hassu näky, kun Suurmestari kökötti pelosta täristen kiikussa ja kymmenen pientä tonttu-ukkoa hinasi Mestaria ylös, ylös, ylös ja ylemmäs suurten, ruosteisten oksasaksien kanssa.

Perillä Tonttulassa kävi hyörinä ja pyörinä. Kymmenen tietyötonttua vinssasivat kuusta ylös pihalla vaimeasti käyvän kuorma-auton piipittäessä vaimeasti. Yksi tonttu seisoi kuusen vieressä heijastinliiveissä huudellen muille ohjeita: "Vasemmalle! Vielä vasemmalle! Jalo, varo partaa!"

Aukion reunalla näkyi pöllyävää lunta. Tonttu Teppana kiersi kuorma-auton ja meni kinoksen luo katsomaan. Puolet Tonttulan väestä oli kokoontunut hankeen huitomaan selällään. Touhu näytti vähän hassulta.

"Hei! Mitä te oikein teette?" Teppana huusi.
"Tule katsomaan", huudahti yksi selällään makaavista tontuista ja alkoi nousta hangesta.
Teppana hyppi tontun luo ja näki, että tonttu oli huitonut hankeen kuvion, joka näytti enkeliltä.
"Meillä on Tonttulan suurin lumienkelikisa 2014 meneillään. Kokeile sinäkin", tonttu kehotti Teppanaa.
Teppana kävi selälleen hankeen, huitoi käsillään ja jaloillaan ja nousi varovasti paikaltaan. Lumeen jäi Teppanan kokoinen enkeli. Toisesta tontusta jäi lumeen toisen tontun kokoinen enkeli. Mutta isoin lumienkeli jäi Voimatonttu Kalevista, jonka enkeli näytti enemmän lumipeikolta. Mutta niin näytti myös Voimatonttu Kalevikin, koska hänen partaansa oli takertunut niin paljon lumikokkareita, että Kalevin täytyi kävellä painavan partansa kanssa kyyryssä Pukinhuoneille sulattelemaan kokkareet pois takan ääressä. Kyllä muita tonttuja nauratti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti